Avotyö
Kasvunpolku Oy:n avotyö on käynnistynyt erillisenä toimintana vuoden 2012 alussa. Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaina oleville lapsiperheille perhetyötä ja tukihenkilöpalveluita. Palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Lastensuojelussa työskentely voi olla osa lastensuojelutarpeen selvitystä tai avohuollon, sijaishuollon tai jälkihuollon työskentelyä. Terveydenhuollossa tuki voi kohdistua esimerkiksi perheisiin, jotka tarvitsevat apua lapsen kuntoutumisen etenemiseen perheintervention avulla. Työskentelymme periaatteina ovat laatu, asiakaslähtöisyys, eettisyys, avoimuus, suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja toiminnan arviointi.
Asiakassuhteen alussa laaditaan yhdessä asiakasperheen ja perheen työntekijän kanssa suunnitelma, jossa määritellään esille tulevat huolet, toiminnan tavoitteet ja aikataulu. Palavereihin osallistuvat Kasvunpolulta pääsääntöisesti sosiaalityöntekijä ja asiakkaan tuleva työntekijä. Tämä mahdollistaa reflektoinnin eli tilanteen tarkastelun eri näkökulmista ja toisen työntekijän tuen työskentelyn edetessä. Tarvittaessa palvelua tarjotaan myös parityönä. Tavoitteita tarkennetaan työskentelyn edetessä. Perheeseen viedyn avun yleisenä tavoitteena on vahvistaa perheen ja yksilöitten selviämiskeinoja arjessa. Tarkoituksena on, että hyvinvointi ja elämänhallinta lisääntyvät ja huoli vähenee. Perheen sisäistä dynamiikkaa ja yksilön selviytymistä vahvistetaan ottaen huomioon asiakkaiden verkosto ja koko toimintaympäristö.
Perhetyötä tarjotaan perheisiin, joissa voi olla vaikeuksia asettaa lapsille tai nuorille rajoja, ongelmia päihteidenkäytössä, jaksamattomuutta, koulunkäynnin ongelmia, keskinäisen vuorovaikutuksen pulmia, akuutti kriisitilanne, taloudellisia vaikeuksia, perheenjäsenten terveydellisiä ongelmia ja niin edelleen. Perhetyö on yhdessä tekemistä ja kokemista sekä uusien ratkaisujen etsimistä. Perhetyö voi olla luonteeltaan ennaltaehkäisevää, varhaista tukemista tai korjaavaa apua. Se voi olla lyhyt väliintulo tai pidempiaikainen tuki. Työskentely voi olla tiivistä tai tapaamisia voi olla harvakseltaan. Tarvittaessa työskennellään verkostojen kanssa ja luodaan perheelle uutta tukiverkkoa.
Tukihenkilötoiminta on ammatillista apua lapsen, nuoren tai vanhemman tilanteeseen. Voimme tarjota lapselle tai nuorelle aikuisen kaverin esimerkiksi harrastuksen etsimiseen, kouluasioitten miettimiseen, sosiaalisten suhteiden vahvistamiseen tai henkilökohtaisten asioitten pohdintaan. Tukihenkilö voi auttaa erilaisissa tilanteissa olevia nuoria itsenäistymiseen liittyvissä asioissa. Aikuiselle tarjottu tuki voi olla muun muassa nuoren epävarman vanhemman, yksinhuoltajan tai sijaisperheen vanhemman tukemista arjen pulmissa. Tukihenkilötoiminta on samalla tavalla suunnitelmallista kuin perhetyökin. Sen tavoitteena on lapsen tai nuoren kasvun tukeminen tai vanhemman tukeminen yksilönä haastavassa tilanteessa. Työmuotoina kasvoittain tapahtuvan toiminnan lisäksi voi olla puhelimen tai internetin välityksellä annettu tuki.
Perhetyöntekijät ja tukihenkilöt raportoivat työstään kirjallisesti. Työskentelyn päättyessä, ja tarvittaessa myös kesken työskentelyn, tehdään yhteenveto, jossa tiivistetysti esitetään kulloinenkin tilanne ja arvio asiakkaan tilanteesta. Asiakkailta kerätään lyhyt palaute pääsääntöisesti jokaisen käynnin jälkeen. Työskentelyn lopussa palaute kerätään myös toimeksiannon tehneiltä työntekijöiltä. Palautteen keräämisen tarkoituksena on palvelun jatkuva kehittäminen.
Tarjoamme yksilöllisen palvelupaketin, jossa tuntimäärät ovat etukäteen sovittuja ja työskentelymenetelmät kulloiseenkin tilanteeseen valittuja. Peruspalvelupakettiimme kuuluvat myös puhelinpäivystys klo 8-22 sekä Kasvunpolun sosiaalityöntekijän konsultaatio. Tarvittaessa perheen/tuettavan tilanteen seuraamiseksi on mahdollista sopia käyntejä varsinaisen työskentelyn päättymisen jälkeen.
Kehitämme työtämme jatkuvasti. Kaikenlainen palaute ja toiveet palveluihin liittyen otetaan ilolla vastaan.
Tiedusteluihin vastaa
Minna Jauhiainen
Avotyön vastaava
Sosiaalityöntekijä
p. 050 309 7780